Mun kunto ei iskiasvuoden aikana oo laskenu minnekään

Vuoden aikana olen vain tajunnut, että iskiaskipu leikkaa multa treenihuippuja pois ja suoranaisesti estää mua tekemästä asioita. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että painoni, jota jouduin jonkinlaisella syömisen vartoinnilla  yleensä vahtimaan, oli tippunut pari kiloa alle tavoitteeni ilman että olin oikeastaan tehnyt mielestäni mitään erityistä. Koska tiesin, että lihakset muodostavat puolet ihmisen ruumiinpainosta, olin varsin vakuuttunut että lihasmassani on vähentynyt. Ajattelin, että tätä juuri on vanhuuden kuihtuminen ja rainhastuminen. Ei pysty treenaamaan ja kivut ja kaikenpuoloinen varovaisuus rajoittavat muutenkin fyysistä elämää ja aktiivisuutta ja ihminen alkaa kuihtua. Jossain vaiheessa  kuihtuminen alkaa, ja todennäköisemmin portaittain ennemmin kuin kertarystäyksellä. Valmiina vastaanottamaan tuomion vahvistus kipusin kuntopyörän päälle. Edessä oli maksimaalinen rasituskoe polkupyöräergometrillä. Vuosi oli kulunut umpeen. Viime vuonna en polkenut, iskias oli silloin akuuttina ja olin hyvin kipeä. Tämä kuntotestin viikko oli ollut kipujen puolesta helpompaa. Helpompaa kuin edellinen, kyllä siinä parin numeron ero oli 10-portaisela asteikolla. Otin kuitenkin Buranan ennen tänne Kuopio-hallille tuloa. Voltarenit ovat loppuneet enkä ole jaksanut hakea lisää. Syön kaikkia vanhoja NSAID-lääkkeiden loppuja mitä kaapeista löytyy.

Asettelen tukevat talvikenkäni kuntopyörän jalaksille. Ei minun pitänyt edes tänne tulla. En ottanut aamulla varusteitakaan. Päätin vasta päivällä, että tulisin - ja myös polkisin.
Poljen. Keskityn siihen täydellisesti. En ala keskustelemaan testin pitäjäsn kanssa, en yritä vitsailla. Säästän voimiani ja keskityn tekemiseen. Porras portaalta rasitus nousee. Seuraavien tulijoiden testin aloitus viivästyy, koska minulle suunniteltu 15 minuutin aika on jo kulunut umpeen. Inhoan testin loppua. Pelkään sitä. Kuntotestin tekijä sanoi jotain että ei siihen testiin kuole. Nuo ovat pahaenteisiä lauseita. Juuri niin ei pitäisi koskaan sanoa. Yksi rasituksen stimuloima kammiolisälyönti sopivaan paikaan T-aallon päälle ja sitten pimenee vintti.

Testin tekijä kannutaa. Minuun ei satu. Poljen välillä kädet alhaalla alatangolla, välillä pystymmässä ylätangosta kiinni pitäen. Alan tulla kohtaan, josta testi ei enää kauan jatkuisi. Loppu, se hetki kun on pakko lopettaa, tulee kuitenkin aika nopeasti. Saan poljettua edellisen rasitustason loppuun ja uusi on mahdoton. Lopetan. Tulos on yllätyksekseni erittäin hyvä. Reilusti yli erinomaisen raja-arvon. Epäilen testin raja-arvoja liian lempeiksi mutta en halua ajatella sitä enempää. Tärkeää on nyt se, että kuntoni ei ole laskenut. Voima saattaa olla vähentynyt, mutta peruskunto on erittäin hyvä.

Tämä vahvistaa sitä ajatusta, että vaikka iskias on kipeä, se vain hyvin harvoin johtaa lihasten halvausoireeseen tai niiden toimintakyvyn heikentymiseen.