Kivun päälle tanssia - ja vielä tanssia
Ensimmäinen yhdeksästä lähes perättäisen suunnitellun tanssiviikonlopun viikoista on päättymässää. Olen ollut Boogie shopissa Tampereella. Olin ollut koko viikon iskiaksesta kipeänä ja mielessä kysymysmerkkejä hyppäsin perjantaina Onnibussiin. Perjantai-iltana tanssimme ensin kaverin kanssa bachataa. Olin aika kipeä. Hakeuduin aina istumaan, kun katsoimme videota koreosta, jota treenasimme. Pari varmaan hieman ihmetteli. Tanssissa kipua en oikeastaan ajatellut eikä se tekemiseeni varmaan vaikuttanut. Viikon takaisissa kilpatreeneissä sen sijaan vaikutti. Valssissa, kun yritin lähteä vasemmalla jalalla eteen, niin olin haluton suoristamaan polveani. Kokenut pari, valmentaja tai tuomari olisi tuon huomannut outona suorituksena. Minulla oli uusi pari ja hän ei ehkä sitä huomannut.
Lauantaina alkoivat boogietunnit. Kaikilla tauoilla hakeuduin ihanille Tesoman sohville pitkäkseni. Pystyin tanssimaan ilman rajoituksia mutta olin kipeä. Päivän workshoppien jälkeen loikoilin kaverin kämpillä petilläni ja koetin venytellä. Aina aluksi olen kivusta jäykkä. En saa käsiäni polvet suorina varpaisiin. Yritän sitä pitkään ja saan liikelaajuutta lisää, lisksi teen piriformisvenutystä. Bileissä tanssin hieman normaalia vähemmä,n mutta en ajatellut tanssiessa kipua. Ihmettelin että kipu ei pahentunut vaikka oli jo varmaan kymmenes boogietunti launtaille menossa. Boogie ei ole pahin iskakselle. Siinä saa olla polvet koukussa ja lantio on napakasti alle kipattuna niin alaselkä on aika suojassa. Selkäkipujen vuoksi olen oppinut ajattelemaan lantion alla pysymistä koko ajan ja se on auttanut minua tanssissa.
Yön nukuin ilman kipuja mutta heti herättäessä trochanterin seuru ja reiden sivu olivat hellät niin kuin iho olisi siitä palanut. Yöllä mietin että se pottuvarpaan tyven tylppä jäytävä kipu saattaa olla myös artroosikipua. Se on erilaista, tylppää. Iskiakipumenee mulla menee akilleksen distaalipäähän kantapään ulkosyrjään, Akilleen kantapäähän.
Sunnuntai alkoi acrobatics-tunnilla. En pystyny paneen itteeni kunnolla likoon ja eihän siitä silloin mitään tule. Kuvio oli oikeasti vaativa ja olisi vaatinut aivan sataprosentttista onnistumista. En pystynyt käyttämään voimaa ja pelkäsin että kipu tai kropan toimimattomuus saa patin tippumaan Pari varmaan ajatteli varmaan että en vaan halua yrittää kunnolla. En viitsinyt kertoa iskiaksesta. Eihän mun varmaan olisi pitänyt edes olla siellä
Sen jälkeen hakattiin taas boogieta klo 19 asti jonka jälkeen oli vielä Marin yksäri. Kun ajelimme yöllä kohti Kuopiota ja nousin parkkipaikalla ulos autosta kirkkaan tähtitaivaav alla tajusin, että en ollut sen kipeämpi kuin viikollakaan. Iskias ei ollu pahentunut. Se sattui ja oli kipeä mutta se ei tanssista näköjään progressiivisesti pahentunut. Olin enempi turta.
Heräsin aamuyöllä klo 5.30, oli maanantai. Olin nukkunut nelisen tuntia. Seuraavat treenit alkaa 8.30. Tein hieman venyttelyä ja lähdin rahautumaan kohti bussiasemaa. Samalla katson kalenteriani, että on näköjään sovittu seuraavat treenit klo 10.30. ja klo 11 alkaa yksäri. Illalla olisi treenit klo 17 ja loppuu klo 21.
Olen kotona. Sattuu. Olen kipeä ja väsynyt. En jaksa lähteä illan harkkoihin.
Seuraavanpäibän treeneissä huomasin taas asian, mitä en pysty tekemään. One foot spini -harkassa minun piti nousta napakasti toisella jalalla päkiälle ja viedä toinen jalka tukijalan säären etupintaan kiinni, hopp! En pystynyt iskiasjalalla nousemaan päkiälle kivun vuoksi. Kipu vei voimaa.
On kulunut viikko. Olen ollut westileirillä, taas 10-12 tunnin tanssipäiviä takana. Onnellista on ollut se että kivut ovat muuttaneet luonnettaan. Nyt ne tuntuvat hyvin kovina kun alan istua, samanlaisina kun tekisin venyttelyä. Ne tuntuvat kuitenkin vain muutamia minuutteja ja tuntuvat sitten loppuvan kokonaan. Minusta tuntuu, suurista vaivoista huolimata, että kolmas iskiaksen pahenemisvaiheeni olitaas menossa parempaan suuntaan. Aamulla sängyssä pystyin selällä maatessani työntämään kantapään ylös petistä ilman kovaa kipua. Olin hyvin herkkä ajattelemaan että asiat ovat muuttumassa paremmaksi ja odotin sitä koko ajan, kuin liikennevalon vaihtumista. Illalla katsoin televisiota sohvalla röhnöttäen. Reittä repi koko ajan ja uskoni paremmasta sai taas kolauksen.
Lauantaina alkoivat boogietunnit. Kaikilla tauoilla hakeuduin ihanille Tesoman sohville pitkäkseni. Pystyin tanssimaan ilman rajoituksia mutta olin kipeä. Päivän workshoppien jälkeen loikoilin kaverin kämpillä petilläni ja koetin venytellä. Aina aluksi olen kivusta jäykkä. En saa käsiäni polvet suorina varpaisiin. Yritän sitä pitkään ja saan liikelaajuutta lisää, lisksi teen piriformisvenutystä. Bileissä tanssin hieman normaalia vähemmä,n mutta en ajatellut tanssiessa kipua. Ihmettelin että kipu ei pahentunut vaikka oli jo varmaan kymmenes boogietunti launtaille menossa. Boogie ei ole pahin iskakselle. Siinä saa olla polvet koukussa ja lantio on napakasti alle kipattuna niin alaselkä on aika suojassa. Selkäkipujen vuoksi olen oppinut ajattelemaan lantion alla pysymistä koko ajan ja se on auttanut minua tanssissa.
Yön nukuin ilman kipuja mutta heti herättäessä trochanterin seuru ja reiden sivu olivat hellät niin kuin iho olisi siitä palanut. Yöllä mietin että se pottuvarpaan tyven tylppä jäytävä kipu saattaa olla myös artroosikipua. Se on erilaista, tylppää. Iskiakipumenee mulla menee akilleksen distaalipäähän kantapään ulkosyrjään, Akilleen kantapäähän.
Sunnuntai alkoi acrobatics-tunnilla. En pystyny paneen itteeni kunnolla likoon ja eihän siitä silloin mitään tule. Kuvio oli oikeasti vaativa ja olisi vaatinut aivan sataprosentttista onnistumista. En pystynyt käyttämään voimaa ja pelkäsin että kipu tai kropan toimimattomuus saa patin tippumaan Pari varmaan ajatteli varmaan että en vaan halua yrittää kunnolla. En viitsinyt kertoa iskiaksesta. Eihän mun varmaan olisi pitänyt edes olla siellä
Sen jälkeen hakattiin taas boogieta klo 19 asti jonka jälkeen oli vielä Marin yksäri. Kun ajelimme yöllä kohti Kuopiota ja nousin parkkipaikalla ulos autosta kirkkaan tähtitaivaav alla tajusin, että en ollut sen kipeämpi kuin viikollakaan. Iskias ei ollu pahentunut. Se sattui ja oli kipeä mutta se ei tanssista näköjään progressiivisesti pahentunut. Olin enempi turta.
Heräsin aamuyöllä klo 5.30, oli maanantai. Olin nukkunut nelisen tuntia. Seuraavat treenit alkaa 8.30. Tein hieman venyttelyä ja lähdin rahautumaan kohti bussiasemaa. Samalla katson kalenteriani, että on näköjään sovittu seuraavat treenit klo 10.30. ja klo 11 alkaa yksäri. Illalla olisi treenit klo 17 ja loppuu klo 21.
Olen kotona. Sattuu. Olen kipeä ja väsynyt. En jaksa lähteä illan harkkoihin.
Seuraavanpäibän treeneissä huomasin taas asian, mitä en pysty tekemään. One foot spini -harkassa minun piti nousta napakasti toisella jalalla päkiälle ja viedä toinen jalka tukijalan säären etupintaan kiinni, hopp! En pystynyt iskiasjalalla nousemaan päkiälle kivun vuoksi. Kipu vei voimaa.
On kulunut viikko. Olen ollut westileirillä, taas 10-12 tunnin tanssipäiviä takana. Onnellista on ollut se että kivut ovat muuttaneet luonnettaan. Nyt ne tuntuvat hyvin kovina kun alan istua, samanlaisina kun tekisin venyttelyä. Ne tuntuvat kuitenkin vain muutamia minuutteja ja tuntuvat sitten loppuvan kokonaan. Minusta tuntuu, suurista vaivoista huolimata, että kolmas iskiaksen pahenemisvaiheeni olitaas menossa parempaan suuntaan. Aamulla sängyssä pystyin selällä maatessani työntämään kantapään ylös petistä ilman kovaa kipua. Olin hyvin herkkä ajattelemaan että asiat ovat muuttumassa paremmaksi ja odotin sitä koko ajan, kuin liikennevalon vaihtumista. Illalla katsoin televisiota sohvalla röhnöttäen. Reittä repi koko ajan ja uskoni paremmasta sai taas kolauksen.
Kommentit
Lähetä kommentti