Terveyttä testaamassa
Istun linja-autossa kohti Lapinlahtea. Edessä on tunnin matka, sama joka minun pitäisi tänään hiihtää takaisin päin tullessa. Kun kuljettaja äsken kysyi matkani määränpäätä, minulla oli valittavissa kaksi kohdetta: Varpaisjärvi ja Lapinlahti. En olisi halunnut vastata, päättää. Varpaisjärveltä olisi ollut matkaa puolet vähemmän. Ajatuksissani olen vain etäisesti koetellut noita kahta lähtöpaikkaa. En ole halunnut tehdä päätöstä. 60 km on liian paljon. Kaksi viikkoa sitten hiihdin 30 km ja se oli hyvin rasittavaa. Loppupäivän olin aivan väsynyt. Silmäni olivat punaiset ja puoliummessa. Mutta minä en tullut hiihdosta kipeäksi. Nivuset vain kipeytyivät koko viikoksi, mutta se oli lihaskipua, normaalia. Nyt haluan kokeilla tätä. Menen hitaasti, unelmoin maaliin pääsystä, ja siitä että pääsen kylpylään.
Tänä aamuna kipuja oli hieman, hyvin lieviä, tasolla 1-2 kymmenportaisella asteikolla. Jossain tuolla ulkoreidessä ne tuntuivat. Tiesin että niitä nämä ovat. Mietin onko minulla ollut täysin kivuttomia päiviä, saattaapa ollakin. Jos kipuja on olllut, ne ovat olleet tuota tasoa, maksimissaan lyhytaikasesti tasoa 3. Sänkyä petatessa en ole viikkoihin tuntenut enää mitään. Fyysinen rasitus ei ole viikkoihin enää provosoinut kipuja. Kun Auli teki minulle fysiopallolla vanhoille kupualueille, ei se tuntunut miltään. Se tuntui vain siltä että joku pyörittää palloa ihoni päällä, hyperestesia oli poissa.
Monoja aamulla jalkaan laittaessa muistin Tallinnaa, sitä kuinka yritin saada kenkiä jalkaan. Prolapsin puhkeamisesta oli silloin alle viikko. Silloinkin olin menossa, tanssifestivaaleilla. Nyt olen menossa hiihtämään. Vaikka näennäisesti olen ollut toiminnassa mukana molemmissa tapauksissa, on ero sisäisesti äärettömän suuri. Silloin ajattelin vain kipua, tanssitunneilla vapisin ja hikoilin kivusta, bileet olivat kipusumussa, lyhyet. Nyt olen terve, kivuton, lähdössä pitkälle hiihtomatkalle. Nytkin tulen hikoilemaan, menemään loppumatkan sumussa, fyysisestä väsymyksestä, terveestä fyysisestä väsymyksestä. Saapa nähdä mitä iskiashermoni tulee olemaan tästä mieltä!
Tuosta ylläkuvatusta bussimatkasta on nyt kolmisen kuukautta. Hiihtohan meni oikein hyvin. Välillä oli pieniä tuntemuksia vasemman ison sarvennoisen eli trochanterin seudusssa. Oikein mietin mitä nuo olisivat kymmenportaisella VAS-asteikolla, jossa 0 on kivuton ja 10 suutin mahdollnen kipu. Arvioin ne luokkiin 1 ja 2. Illalla ja seuraavana. päivänä tai lähipäivinä en ollut mitenkään erityisen kipeä. Luoja, olinko todellakin parantunut!
Seuranneet kuukaudet ovat kuluneet näissä merkeissä. Iskiaskipu ei ole rajoittanut tekemisiäni. Olen välttänyt äärimmäistä rasitusta mutta varain paljon kuitenkin tehnyt kaikkea. Tanssia on saattanut tulla 10 tuntia päivässä, olen remontoinut ja raivannut. Pitkinä päivinä tai mielenlintoista, stressaantuneena, saattaa tuntua pientä kipua trochanterin seudussa. Selkäkipua en ole tainnut kokea puoleen vuoteen. Tässä on lääketieteellisesti suurimpia opetuksia: iskiaskipu voi tuntua pelkästään trochanteriseudun kipuna. Miljoonat ihmiset ovat saaneet trochanterseutuunsa kortisonipuuduteinjektioita, koska kipu on virheellisesti diagnosoitu trochanter-bursiitiksi tai vastaavaksi. Iskiaskivussa selän ei tarvitse olla kipeä. Minulla oli haurasta, hermosärkymäistä selkäkipua ensimmäisen 3 kk ajan, se tuntui silloin kun iskiaskipu ei ollut hirmu kovaa. Luulen että kovimpien iskiaskipujen eli jalkaan säteilevien kipujen aikana, jalasta tuleva viestitulva ei päästänyt selästä tulevia kipuaistimuksia eteenpäin.
Sanoisin että olen nyt vahvempi kuin aikaisemmin. Yksi hyvä asia, jonka koen mielenkiintiseksi ja läheiseksi on, että olen kiinnostunut aiempaa enemmän kuntosaliharjoittelusta, joogasta ja keskivartalon treenaamisesta. Tiedostan käsitteen ihmisen core, runko. On mielenkiintoinen asia, että se voisi olla vahva ja että sitä voi treenata, En sano, että prolapsini olisi tullut siitä, että vatsalihakseni tai selkälihakseni olisivat olleet heikot tms. Ei, se tuli siksi koska välilevyni vain oli rappetutunut, se kärsi pystyasennon tuomista rasituksista ja lumbaali-sakraalirangan välissä olevasta kaaresta. Geneettiset ominaisuuteni eivät sallineet välilevyn olla vahvempi. Diskusmateriaali oli muuttunut kimmoisasta massasta huonompaan suuntaan, se teki painetta välilevyä ympäröivälle annulus fibrosukselle ja lopulta massaa turskahti selkäydinkanavaan ja minulla oli iskias. Kuitenkin, vartalon lihaskunto ja liikkuvuus tuskin huonontaa välilevyjen mahdollisuutta selvitä esimerkiksi ylävartalon painon kantamisesta. Vahvoilla, kontrolloiduilla lihaksillani voin pitää alaselkäni suorempana, joka vähentää kulman tekemää painetta välilevyyn. Iskiaksen aikana kuntosali tuli minulle lähesiemmäksi ja saa nähdä mitä tästä tuttavuudesta seuraa jatkossa.
Kipuja on siis edelleen kun ne tiedostan, ne ovat kuitenkin vähäisiä enkä välitä niistä enää oikeastaan milään tavalla. Sairas kipu on poissa. Sain pakaran takasivuosaan ja reiden yläosaan hierontaa sen jälkeen kun kipu oli parantunut. Se ei tuntunut miltän muulta kuin siltä että ihoa ja lihaksiani painellaan, se tuntui aika tylsältä oikeastaan.
Yksittäisinä aamuina olen saattanut tuntea aamulla jotain hyvin pientä kipua. Yleensä en tunne mitään aamuisin. En sänkyä petatessa enkä aamupuuroa laittaessani. Töissä en tunne mitään. Kivalta tuntuu vahvasti askeltaa käytävää, ilman ontumista, kipu on poissa.
Osaan nauttia monista asioista nyt aiempaa paremmin. Esimerkiksi tanssista, olen tyytyväinen kun saan tanssia ilman kipua. Aina tanssin ei tarvitse olla niin huippua, se on silti hyvää ja olen onnellinen kun voin tanssia ilman kipua. Odotan jo ensi syksyn Tallinnan kizombafestivvaalia. Näillä näkymin palaan sinne terveenä. Aion tanssia aamuun, ja seisoa tunneilla, ja painaa kantani lattiaan.
Jossain vaiheessa tätä sairautta, kun olin vielä kipeä, minulle syntyi haave edetä iskiaskipujen kanssa vaeltamalla Haltille. Tuo matka olisi ollut mahdoton. Nyt kun kivut ovat poissa, tai lähes poissa, olen alkanaut miettiä tuota reissua. Katselen jo kalenteriani, se vaatii yli viikon vaeltamista, Mahdan sillä reissulla kipeäkin olla, ja onnellinen.
Sanoisin että olen nyt vahvempi kuin aikaisemmin. Yksi hyvä asia, jonka koen mielenkiintiseksi ja läheiseksi on, että olen kiinnostunut aiempaa enemmän kuntosaliharjoittelusta, joogasta ja keskivartalon treenaamisesta. Tiedostan käsitteen ihmisen core, runko. On mielenkiintoinen asia, että se voisi olla vahva ja että sitä voi treenata, En sano, että prolapsini olisi tullut siitä, että vatsalihakseni tai selkälihakseni olisivat olleet heikot tms. Ei, se tuli siksi koska välilevyni vain oli rappetutunut, se kärsi pystyasennon tuomista rasituksista ja lumbaali-sakraalirangan välissä olevasta kaaresta. Geneettiset ominaisuuteni eivät sallineet välilevyn olla vahvempi. Diskusmateriaali oli muuttunut kimmoisasta massasta huonompaan suuntaan, se teki painetta välilevyä ympäröivälle annulus fibrosukselle ja lopulta massaa turskahti selkäydinkanavaan ja minulla oli iskias. Kuitenkin, vartalon lihaskunto ja liikkuvuus tuskin huonontaa välilevyjen mahdollisuutta selvitä esimerkiksi ylävartalon painon kantamisesta. Vahvoilla, kontrolloiduilla lihaksillani voin pitää alaselkäni suorempana, joka vähentää kulman tekemää painetta välilevyyn. Iskiaksen aikana kuntosali tuli minulle lähesiemmäksi ja saa nähdä mitä tästä tuttavuudesta seuraa jatkossa.
Kipuja on siis edelleen kun ne tiedostan, ne ovat kuitenkin vähäisiä enkä välitä niistä enää oikeastaan milään tavalla. Sairas kipu on poissa. Sain pakaran takasivuosaan ja reiden yläosaan hierontaa sen jälkeen kun kipu oli parantunut. Se ei tuntunut miltän muulta kuin siltä että ihoa ja lihaksiani painellaan, se tuntui aika tylsältä oikeastaan.
Yksittäisinä aamuina olen saattanut tuntea aamulla jotain hyvin pientä kipua. Yleensä en tunne mitään aamuisin. En sänkyä petatessa enkä aamupuuroa laittaessani. Töissä en tunne mitään. Kivalta tuntuu vahvasti askeltaa käytävää, ilman ontumista, kipu on poissa.
Osaan nauttia monista asioista nyt aiempaa paremmin. Esimerkiksi tanssista, olen tyytyväinen kun saan tanssia ilman kipua. Aina tanssin ei tarvitse olla niin huippua, se on silti hyvää ja olen onnellinen kun voin tanssia ilman kipua. Odotan jo ensi syksyn Tallinnan kizombafestivvaalia. Näillä näkymin palaan sinne terveenä. Aion tanssia aamuun, ja seisoa tunneilla, ja painaa kantani lattiaan.
Jossain vaiheessa tätä sairautta, kun olin vielä kipeä, minulle syntyi haave edetä iskiaskipujen kanssa vaeltamalla Haltille. Tuo matka olisi ollut mahdoton. Nyt kun kivut ovat poissa, tai lähes poissa, olen alkanaut miettiä tuota reissua. Katselen jo kalenteriani, se vaatii yli viikon vaeltamista, Mahdan sillä reissulla kipeäkin olla, ja onnellinen.
Kommentit
Lähetä kommentti