Tuhannen tulimaista - Kipeä joulupäivän aamu

Tuhannen tulimaista - Kipeä joulupäivän aamu

Havahduin vuoteessa siihen, että kun yritin vaihtaa asentoa työntämällä kantapäillä tai jalkaterillä lantiotani ylös vuoteesta, jotta voisin kääntyä niin tunsin aikamoista kipua reidessäni ja pakarassani. Koetin etsiä mikä asento on se, joka kipua provosoi. Huomasin, että jos en voi vasemmalla jalalla painaa petiä oikeen mistään suunnasta, en voi ottaa vasemman akselin varaan painoa ollessani vaakatasossa, akselin joka alkaa jalkaterästä ja päättyy käteen. Tuon saman sivusuunnan tuen heikkouden huomasin kun yritin tehdä kylkipitoa jumpatessani, prolapsin puoleinen vasen jalka ei voinut ottaa painoa vastaan aluksi ollenkaan, hetken aikaa totuteltua sain sen puolen hetkeksi pitämään. Nyt kun saan selällä maatessani nostettua lantion ylös matosta, kylkipidosta on tullut uusi indikaattoriliike sille missä kunnossa olen.

Tässä esimerkki kylkilankusta jota nyt hyvin huonosti pystyn tekemään. Ennen sairastumista pystyin tekemään liikkeen selvästi paremmin. Kuva on intenetistä http://bodybuilding-wizard.com sivulta 

Nousin ylös. Sattui. Kävelin ontuen. Aamupuuhat keittiössä olivat hyvin kivuliaat, olin palannut kuin ajassa taaksepäin jonnekin hyvin kauas, jopa Tallinnan tanssifestivaalien ensimmäiseen prolapsiviikonloppuun asti. Koko jalkaa särki ankara hermosärky, hammassärkymäinen. Kipua tuntui taas ison sarvennoisen takana reiden yläosassa, ei niinkään potkujälkenä reiden alaosassa, iho oli taas kosketusarka ja oli taas niin kuin piikillä pistettäisiin. Kipu oli niin kova, että silmien nurkkiin tiristyi nestettä ja piti vähentää vaatetta koska tuntuu että tulee kuuma.

Olen ollut kirjoittaa siitä, miten tuntuu, että prolapsikivun kanssa on tietty tasapaino. Pystyn tietämään, mitä voin tehdä. Tiedän että olen pystynyt tanssimaan joku nelisen tuntia enimmillään, olen voinut käydä kuntosalilla tai uimassa. Olen voinut käydä tekemässä parin tunnin kävelylenkin matkaillessani vieraassa kaupungissa, kunhan pääsen välillä istumaan vaikka kahvilaan. Noiden tekemisten jälkeen minun on pitänyt varata itselleni mahdollisuus lepoon. En ole voinut ryhtyä hankkeisiin, joissa vaaditaan pystyssäoloa ja tekemistä esimerkiksi 12 tuntia. Tanssifestivaalien päivätunnit ja niiden perään 6 h bileissä ei ole suorituskykyni ulottuvilla. Tämä aamu, tämä kipu, on nyt poikkeus. Tästä ei oltu sovittu. Olen alkanut haaveilla kipuamisesta ensi kesänä prolapsikivun kanssa Haltille. Matka kivun ja oman tekemisen äärirajoille. Jos tulee aamuja kuin tämä, reissun suunnittelun saa unohtaa.

Olen hirvittävä optimisti. Heti kun kipu helpottaa, alan suunnittelemaan ja tekemään asioita. On tilastollisesti todennäköistä, että päivät 7 vrk kuluttua tulevat olemaan samanlaiset kuin edelliset 21 päivää. Silti varastan päiviin hetkiä kuin olisin terveempi, lähden optimistisesti liikkeelle, tulen kipeänä takaisin, ehkä kuitenkin aurinkoa nähneenä.

Mistä tämän aamun kipu johtuu? Kyyneleet ovat jo kuivaneet silmäkulmiini. En ole enää niin kipeä kuin olin heti herättyäni. Kivulle on pari mahdollista selitystä. Toinen on yksinkertaisesti uuden prolapsimassan työntyminen spinaalikanavaan ja paheva S1 juuren kompressio. Tällainen tapahtuma ei olisi mikään hämmästyttävä käänne niin kuin luutumassa olevan nuoren ihmisen murtuman uusi katkeaminen,  vaan mitä luonnollisin etenemä tilanteessa, jossa on jo todettu degeneroitunutta välilevymateriaalia, joka haluaa paineisissa oloissa pursuta ympäristöönsä ohi periksi antavan välilevyn kapselin, annulus fibrosuksen.

Mutta on myös toinen mahdollinen selitys. Eilen tein poikkeuksellista rasitusta. Minulla on ollut tapana käydä jouluaattoaamuna hiihtämässä, jotta sauna maistuisi ja jotta ruoka maistuisi ja jotta malttaisin olla illan aloillani ja maistella vaikka joulun hyviä juomia.  Niinpä eilenkin nostin sukset auton perään ja ajoin Puijolle. Latupohja oli pehmeä, hiihtosadionilla vinkka ja lumisade kävivät naamaan. Pystyin luistelemaan varsin kivutta. 15 km reitti oli jo aukaistu ja latu oli hyvä. Puijon komeiden kuusien suojassa tuuli ei enää tuntunut. Aluksi paleli sormia, mutta hanskani olivat kuivat ja uskoin sormien lämpenevän. Noin viiden kilometrin jälkeen oli aika täydellistä. Sormet olivat lämmenneet, vaatetus oli täydellisen sopiva. Olin noussut mäkimontusta Antikkalan pelloille ilman sen kummempaa katkeamista ankarissa nousuissa. Ei sattunut, sain hiihtää, aattohihtoani. Olin onnellinen.

Hiihdon jälkeen seisoskelu teki nopeasti kipeää. Jouluruokien laitto oli aika kivuliasta ja yritin delegoida touhua muille. Sohvalla oli kuitenkin hyvä loikoilla. Niin, olisiko hermo hiertynyt eilisessä hiihdossa oikein kunnolla prolapsia vasten ja yön levon aikana kipuvälittäjäaineita olisi päässyt syntetoitumaan ja kumuloitumaan oikein aimomäärä. Kun nyt aamulla herään ja liikuksin nai kaikki aktivoituvat ja huuhtoutuvat tuottamaan tuntemuksiaan. Usein selkäkipupotilailla aamut ovat kireitä ja päivän aikana kipu jonkin verran helpottaa. Ehdin jo ajatella että niinkö tässä kuitenkin sinne leikkauspöydälle joutuu. Tänään oli tarkoitus mennä salille ja sen päälle viedä uida. Ensi vuodelle paljon tanssia suunniteltu. Saas nähdä kuinka kaikki menee, iltaisin sohva voi olla mun kaveri.