Olenko enemmän terve kuin sairas?
Menossa viikot 8-10 prolapsista. Tänään ehdin kävellä alakertaan ennen kuin muistin että jalkaani pistää. Oli ähtö varhaisella aamukoneella Helsinkiin ja edelleen Lontooseen, joten ajatukset oli eri tavalla suuntautuneet kuin jos tavallisina arkiaamuina. Yleensä heräämisen jälkeen olen saattanut muutenkin ottaa muutamia askelia ja aloitella petaamista niin, että kipua ei ole tuntunut. Varsin pian kipua on kuitenkin alkanut tulla, mutta se ei varmastikaan ole niin kovaa kuin aiemmin. Parhaimmillaan aamupalan laitossa ei tunnu juuri mitään, mutta yleensä tuntuu pientä kipua. Pyörällä pystyn polkemaan varsin normaalisti ja pyörästä poisnousu on lähes normaalia. Aamulla töissä sattuu jonkin verran mutta, kävelystä tuskin ulkopuolinen silloin huomaa mitään. Päivällä saatan olla aivan kivuton, etenkin silloin jos olen ajanut töihin pyörällä. Jos olen tullut autolla, kipuja tuntuu olevan enemmän. Istuessa vetää reiteen, pistäää, jossain vaiheessa päivää kipu voi helpottaa ja se voi taas palata. Pitkästä istumisesta ylös nousu on aina jonkin verran vaivalloista, samaan tapaan kuin jos marjassa, kun on poiminut pitkään ja lopulta oikaisee selkäänsä.
Kun on hyvä päivä ja edessäni olisi lomake, jossa kysymys: oletko terve? niin miettisin kyllä jo rastin panemista ruutuun kyllä. Tosin täytyy sanoa, että paraneminen ei ole ollut suoraviivaista. Välillä palaan kuin ajassa taaksepäin, kipeisiin hetkiin jolloin makaan lattialla lyötynä ja toivon, että joku hieroisi minua fysiopallolla, minuun sattuu.
Kun alkuvaiheessa kieltäydyin leikkauksesta, ajattelin sitä, että on alaspainavaa, jos kärsin kovia kipuja esimerkiksi vuoden ja lopulta suostun leikkaukseen. Jos olisin suostunut leikkaukseen heti, olisivat kaikki nuo kivun hetket olleet ehkä vältettävissä. Halusin välttää leikkausta siksi, koska leikkaukseen liittyy vaurioitumisen riski. Prolapsi on kuitenkin yleinen asia väestössä ja vain harvalle se aiheuttaa pysyviä haittoja, leikkauksessa mennään sahojen ja puukkojen kanssa hermokudoksiin ja vaurioiden vaara on ilmeinen. Myös arpikudos, joka leikkauksesta tulee on varmasti erilaista kuin se joka prolapsin normaalissa kehityksessä muotoutuu. Leikattu selkä on leikattu selkä, jos tarvitsisin leikkausta uudelleen, on eri asia mennä jo arpiseen selkään kuin sellaiseen jossa kudosten liukupinnat vielä fysiologiset. Prolapsi voi kuitenkin olla paljon pahempikin kuin leikkaus. Prolapsi voi aiheutta jalkaan halvausoireen, jonka leikkaus voi ehkäistä. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että en alkuvaiheessa mennyt leikkaukseen. En tosiaankaan ole vielä terve, mutta jo näin voisin elää.
Kipu on siirtynyt hieman eri paikkaan. Se on nyt reiden keskiosassa taka-sivulla. Ennen se oli aivan reiden yläosassa ison sarvennoisen taka-alapuolella. Välillä kipu tuntuu pelkästään reiden alaosassa, eikä enää niin paljon iholla vaan lihaksessa. Aivan kuin joku olisi potkaissut reiteen tai lihaksessa olisi pieni repeämä. Ihon yliherkkyys on pääsääntöisesti poissa. Kuitenkin jos rasitan itseäni paljon, käyn kuntosalilla tai tanssin pitkään, kivut ovat kovat ja tuntuvat ylempänä ja iho on hyvin arka ja silloin kävelykin alkaa taas ontua.
Tämä on mielenkiintoinen tämä kipuasteikko, VAS, visual analogoc scale. Mittarina on 10 cm pitkä jana, jolle potilas merkitsee kokemansa kivun voimakkuuden. Vasen reuna tarkoittaa tilannetta, jolloin potilas on kivuton ja oikea reuna eli 10 pahinta mahdollista kipua. Jo aiemmin kirjoitin siitä, että kipu ei ole enää niin kovaa, sen kanssa voi neuvotella, sitä voi sietää, kuin elämänkumppania, joka voi joskus ottaa hermoon, mutta jonka kanssa voi kuitenkin elää, on elänyt jo vuosia. Varmasti silloin kun istuin autossamme takapenkillä, selkä skolioosiin kaartuneena, peppu ylhäällä penkistä, puhumattomana ja hetken päästä pomppasin liikennevaloista autosta ulos jalkakäytävälle kävelemään, olin lähellä kymppiä. Viime aikoina en katselisi janan sitä päätä. Kova oli kipu myös silloin kun prolapsin kuudentena päivänä yritin seistä tanssitunnilla ja tanssia, vartaloni tärisi kivusta, hikoilin ja opettaja huomasi, että en laske tanssiessani kantaa maahan ja kehoitti laskemaan. Olen saanut sormenpäät varpaisiin kiinni istuessani jalat suorana lattialla. Tämä onnistuu jos kroppa on lämmin, aamukankeana ei.
Kumaraan meno on sellainen tilanne, jossa kipuvihlaisu tulee. Huomaan vältteleväni sitä. Jos minun täytyy saada käteni alaspäin niin saatan taivutaa selkää sivukautta alas. Uidessä päädyssä en pysty tekemään kerälle pyörähtävää käännöstä vaan hankin ylävartaloa käännökseen kiskomalla käsilläni vettä niin kuin uisin koiraa. Kääntösäteeni kääntyy suurena, niin kuin harjan varsi, joka kääntyisi sen sijaan että olisi mato jossa toinen pää jo menossa uuteen suuntaan vaikka peräpää vielä jatkaisi matkaa kohti altaan päätyä.
Olen lisännyt tanssimista, pystyn tanssimaan nyt kahdet treenit peräkkäin. Tunnen kipua, mutta pystyn sietämään sen. Kipu tuntuu pahimpana seistessä. Näinä viikkoina on ollut useinkin tunne, että liike helpottaa kipua. Harkitsin jo yksiin iltatanssibileisiin lähtöä mutta kalkkiviivoilla peruin lähtöni. Olin jo sinä päivänä tehnyt paljon kaikenlaista, väsytti ja oli kiva olla vain kotona. Kyselen itseltäni, miksi menisin tanssi-iltaa viettämään jos se aiheuttaa minulle kipua ja minuun siellä sattuu? Olisiko se oikeasti hauskaa?
Nyt kun olen tanssinut enemmän, en ole käynyt kuntosalilla. Huomaan kaipaavani sitä. Oman vartalon liikuttelu, venyttely, vartalonhallintaan liittyvät harjoitukset tuottavat suurta nautintoa. Jotenkin ymmärrän joogeja. Huomaan kaipaavani myös sitä, että olen koko illan kotona ja että ei ole mitään suunniteltua, että voi katsoa televisiota, maata sohvalla, tehdä nettisivuja tai tehdä töitä kotona. Tätä kaikkea täytyy miettiä.
Kun on hyvä päivä ja edessäni olisi lomake, jossa kysymys: oletko terve? niin miettisin kyllä jo rastin panemista ruutuun kyllä. Tosin täytyy sanoa, että paraneminen ei ole ollut suoraviivaista. Välillä palaan kuin ajassa taaksepäin, kipeisiin hetkiin jolloin makaan lattialla lyötynä ja toivon, että joku hieroisi minua fysiopallolla, minuun sattuu.
Kun alkuvaiheessa kieltäydyin leikkauksesta, ajattelin sitä, että on alaspainavaa, jos kärsin kovia kipuja esimerkiksi vuoden ja lopulta suostun leikkaukseen. Jos olisin suostunut leikkaukseen heti, olisivat kaikki nuo kivun hetket olleet ehkä vältettävissä. Halusin välttää leikkausta siksi, koska leikkaukseen liittyy vaurioitumisen riski. Prolapsi on kuitenkin yleinen asia väestössä ja vain harvalle se aiheuttaa pysyviä haittoja, leikkauksessa mennään sahojen ja puukkojen kanssa hermokudoksiin ja vaurioiden vaara on ilmeinen. Myös arpikudos, joka leikkauksesta tulee on varmasti erilaista kuin se joka prolapsin normaalissa kehityksessä muotoutuu. Leikattu selkä on leikattu selkä, jos tarvitsisin leikkausta uudelleen, on eri asia mennä jo arpiseen selkään kuin sellaiseen jossa kudosten liukupinnat vielä fysiologiset. Prolapsi voi kuitenkin olla paljon pahempikin kuin leikkaus. Prolapsi voi aiheutta jalkaan halvausoireen, jonka leikkaus voi ehkäistä. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että en alkuvaiheessa mennyt leikkaukseen. En tosiaankaan ole vielä terve, mutta jo näin voisin elää.
Kipu on siirtynyt hieman eri paikkaan. Se on nyt reiden keskiosassa taka-sivulla. Ennen se oli aivan reiden yläosassa ison sarvennoisen taka-alapuolella. Välillä kipu tuntuu pelkästään reiden alaosassa, eikä enää niin paljon iholla vaan lihaksessa. Aivan kuin joku olisi potkaissut reiteen tai lihaksessa olisi pieni repeämä. Ihon yliherkkyys on pääsääntöisesti poissa. Kuitenkin jos rasitan itseäni paljon, käyn kuntosalilla tai tanssin pitkään, kivut ovat kovat ja tuntuvat ylempänä ja iho on hyvin arka ja silloin kävelykin alkaa taas ontua.
Tämä on mielenkiintoinen tämä kipuasteikko, VAS, visual analogoc scale. Mittarina on 10 cm pitkä jana, jolle potilas merkitsee kokemansa kivun voimakkuuden. Vasen reuna tarkoittaa tilannetta, jolloin potilas on kivuton ja oikea reuna eli 10 pahinta mahdollista kipua. Jo aiemmin kirjoitin siitä, että kipu ei ole enää niin kovaa, sen kanssa voi neuvotella, sitä voi sietää, kuin elämänkumppania, joka voi joskus ottaa hermoon, mutta jonka kanssa voi kuitenkin elää, on elänyt jo vuosia. Varmasti silloin kun istuin autossamme takapenkillä, selkä skolioosiin kaartuneena, peppu ylhäällä penkistä, puhumattomana ja hetken päästä pomppasin liikennevaloista autosta ulos jalkakäytävälle kävelemään, olin lähellä kymppiä. Viime aikoina en katselisi janan sitä päätä. Kova oli kipu myös silloin kun prolapsin kuudentena päivänä yritin seistä tanssitunnilla ja tanssia, vartaloni tärisi kivusta, hikoilin ja opettaja huomasi, että en laske tanssiessani kantaa maahan ja kehoitti laskemaan. Olen saanut sormenpäät varpaisiin kiinni istuessani jalat suorana lattialla. Tämä onnistuu jos kroppa on lämmin, aamukankeana ei.
Kumaraan meno on sellainen tilanne, jossa kipuvihlaisu tulee. Huomaan vältteleväni sitä. Jos minun täytyy saada käteni alaspäin niin saatan taivutaa selkää sivukautta alas. Uidessä päädyssä en pysty tekemään kerälle pyörähtävää käännöstä vaan hankin ylävartaloa käännökseen kiskomalla käsilläni vettä niin kuin uisin koiraa. Kääntösäteeni kääntyy suurena, niin kuin harjan varsi, joka kääntyisi sen sijaan että olisi mato jossa toinen pää jo menossa uuteen suuntaan vaikka peräpää vielä jatkaisi matkaa kohti altaan päätyä.
Olen lisännyt tanssimista, pystyn tanssimaan nyt kahdet treenit peräkkäin. Tunnen kipua, mutta pystyn sietämään sen. Kipu tuntuu pahimpana seistessä. Näinä viikkoina on ollut useinkin tunne, että liike helpottaa kipua. Harkitsin jo yksiin iltatanssibileisiin lähtöä mutta kalkkiviivoilla peruin lähtöni. Olin jo sinä päivänä tehnyt paljon kaikenlaista, väsytti ja oli kiva olla vain kotona. Kyselen itseltäni, miksi menisin tanssi-iltaa viettämään jos se aiheuttaa minulle kipua ja minuun siellä sattuu? Olisiko se oikeasti hauskaa?
Nyt kun olen tanssinut enemmän, en ole käynyt kuntosalilla. Huomaan kaipaavani sitä. Oman vartalon liikuttelu, venyttely, vartalonhallintaan liittyvät harjoitukset tuottavat suurta nautintoa. Jotenkin ymmärrän joogeja. Huomaan kaipaavani myös sitä, että olen koko illan kotona ja että ei ole mitään suunniteltua, että voi katsoa televisiota, maata sohvalla, tehdä nettisivuja tai tehdä töitä kotona. Tätä kaikkea täytyy miettiä.
Kommentit
Lähetä kommentti